Tällaisia uutisia sunnuntai illalta:

1258368419_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensimmäinen ajatus oli että järki lähtee kun viiva on niin vaalea, että miten sitä nyt sitten pitäisi tulkita (!!!!!). Ja toisena ajatuksena kirosin itseni kun en jaksanut odottaa maanantai aamuun ja tehnyt testiä vasta silloin, jos pissa olisi ollut vahvempaa..

Testi on Predictor raskaustesti Apteekista. Paketin mukaan sen voi tehdä heti sinä päivänä jolloin kuukautisten pitäisi tulla ja sen voisi tehdä mihin vuorokauden aikaa tahansa. Itsellä testausaika sunnuntai 15.11 klo.17.58..

Testin ensimmäinen odotusaika oli 5minuuttia. Siksi aikaa jätin testin vessan lattialle, ja juoksin Miehen kainaloon sohvalle kellon kanssa. Viiden minuutin kuluttua testissä oli niin vaalea viiva että viivan juuri tunnisti viivaksi.

Testiaika oli kuitenkin kaikkiaan 30minuuttia, tämän puolen tunnin aikana viiva vähän kirkastui. Vahva se ei senkään jälkeen ollut. Tämä kuva on otettu noin 15minsaa testin tekemisen jälkeen.

Predictor paketissa kuitenkin kehutaan, että viiva jää näkyville tämän 30minsan testiajan jälkeenkin, että sen voi liittää vaikka vauvakirjaan muistoksi. Ja tuon 30minuutin jälkeen testi-ikkunoiden 'huuru' hävisi jolloin myös viiva vähän vahvistui, mutta tuskin tuon ajan jälkeisiin muutoksiin on luottaminen..

Mies päätti että saan tehdä uuden testin perjantai aamuna ja sitten päätetään, että ollaanko raskaana vai ei..Hymy Yritän kylllä vähän neuvotella jos saisin testata jo vaikka torstaina.. Perjantai tuntuu olevan niin kaukana..


Mikäs teidän mielipide on testistä?!?!?! Onko se plussa vai jotain sinnepäin!?!


Elinen loppuilta meni sitten ihmeellinen virne naamalla.. Ja illalla/yöllä ei meinannut millään tulla uni.. Tuhat-miljoonaa ajatusta pyörii koko ajan päässä.. Mutta vaikka tässä ei vielä olla päätetty (ihankun meijän päätöksellä olisi asiaan jotain vaikutusta) ollaanko raskaana niin mieskin oli tosi positiivisin mielin eilen illalla! Alkoi heti katselemaan isompaa kotia netistä..Nauru

Todella epätodellinen olo koko ajan.. En voi uskoa, että näin nopeasti voisi raskautua. Tuntuu vain että seuraisin jonkun toisen elämää ulkopuolelta, että ei tämä voi minun kohdalleni osua. Ehkä ajatukset tästä selkeentyvät kun perjantai (torstai) testi on tehty, ja näkyy onko siinä vahvemp viiva, vai mikä on tilanne..

HUI KUINKA JÄNNITTÄÄ JA INNOSTUTTAA JA NAURATTAA JA PELOTTAA JA HYMYILYTTÄÄ......NauruNauru