En ole taas viikkoon kirjoitellut mitään (enkä juuri lukenut muidenkaan kirjoituksia) joulukiireiden ja väsyn takia. Senkin takia kirjoittaminen on jäänyt, kun edelleenkään ei ole mitään oloja. Elo on helppoa ja melko normaalia. MUTTA tänään on niin ihania uutisia, että pitää tulla oikean päivän kohdalle ne tallentamaan.Nauru

Tänään kävimme miehen kanssa varhaisultrassa!!! Sielä se meidän Ruttu oli ja sydän löi todella reippaasti!!! <3<3<3 Gynekologi kehui, että hyvän näköinen pikkanen ja ilmeisesti on löytänyt kohdusta sopivan paikan itselleen kun koon puolesta vastasi viikkoja 9+0, vaikka menkkojen puolesta nyt on 8+4. Eli reippaasti kasvaa ja hyvältä näyttää! <3 Pituutta oli 22,4mm.

Sydänääniä ei kuunneltu, mutta ultrassa sydän näkyi isosti ja selkeästi. Samoin näkyi selkeästi kädet, jalat ja napanuora.

Käynti oli todella lyhyt ja tehokas, joten lääkärin luona ei paljon ehtinyt asiaa herkistelemään. Mutta heti kun päästiin toimistolta ulos ja hissiin niin pussattiin onnesta; sielä se meidän pieni kasvaa ja elää!<3 Olo on hieman outo (positiivisessa mielessä), mutta samalla helpottunut kun tietää asioiden olevan niin kuin pitää ja nyt saa jouluna kertoa ilouutisen suvulle!

Tässä pikaiset kuulumiset ja viimeisenä kuva meidän ensi kesän tulokkaasta (mies löysi jo kummankin kasvonpiirteitä kuvastaHymy)!!<3 <3

 

1261079635_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

8+4