Noniin viime viikon raivoamisesta olen vähän leppynyt. Mutta aijon kyllä nyt perjantaina puhua neuvolantädin kanssa lääkärikäynnistä, ja siitä että ens käynnille haluan kyllä toisen lääkärin.

Tänään on ollut oikeastaan eka päivä kun on ollut pitkin päivää vähän hankala olla.Päättämätön Aamusta asti on ollut huono olo, ei ihan oksettava olo mutta sen suuntainen hassu olo mahassa. Töissä ja nyt illalla kotona on tullut aika paljon supistuksia, ja töissä ei meinannut millään riittää kunto ja aivot töiden tekoon.

Töissä osan päivää pärjään ihan hyvin, mutta meillä on sen verran kiire ja paljon töitä koko ajan että on vaikea asennoitua töiden tekoon lepposesti, että tekisin vain omalla tahdilla. Varsinkin kun pomokin hengittää niskaan tavotteiden saavuttamisen suhteen; vaikka on itse sanonut minulle että ymmärtää että en enää ihan täysillä voi töitä tehdä. Jossain kohtaa tänään tuli jo sellainen olo että menen pomon huoneeseen itkemään vaan väsymystäni.. Empä sitten kuitenkaan mennyt. Ehkä mielummin vaikka liiottelen raskausvaivoja kuin menen sinne itkemään ahdistustani.. Tai saa kattoa miten nämä mielialat tässä alkavat heittelehtimään.

Viime viikolla oli palkkapäivä, eli viime viikolla palkanlaskija on laittanut Kelan paperit eteenpäin. Kävin äskön Kelan nettipalvelussa ja näyttäisi siltä että sinne on nyt saapunut äippäraha+paketti hakemus (eilen sitä ei sielä vielä ollut). Hakemusta ei kuitenkaan ole vielä käsitelty, mutta ompahan paperit mennyt oikeaan paikkaan. Ja nettijuttujen perusteella nyt jaetaan jo vuoden 2010pakettia, eli tod.näk. saan sen kuten kovasti toivoinkin. Eipä sillä suurempaa merkitystä oikeasti ole kumman vuoden paketin saa (ilmainen, suuretu kun se kuitenkin on), mutta mielummin -10paketin otan.

Sitten kun äippäpaketti saapuu alan pikkuhiljaa tekemää inventaariota siitä että mitä meillä vauvalle jo on ja mitä pitäisi vielä hankkia. Ilmeisesti sisko ja kaveri on järkkäämässä babyshowereita mulle jossain vaiheessa niin voishan niille vähän listailla asioita kun kuitenkin haluavat ostella jotain, sisko varsinkin. Siskolla on jo nyt lähtenyt vähän lapasesta vauvalle vaatteiten ostelu, saa kattoa mitä sitten kun vauva on oikeesti maailmassa..Nauru

Seurailen jaksamistani huomenna töissä ja teen sen perusteella päätöksen että siirränkö itteni omalla päätöksellä saikulle loppuviikoksi, kolme päivää kun saadaan olla ilman lääkärin todistusta. Luulempa että olo saa olla aika huono ennen kuin kehtaan tehdä näin, mutta ajatuksissa se on. Ja pitäähän sitä vauvaa ajatella, vaikka sen hätäisen-kamalan lääkärintarkastuksen mukaanhan mitään hätää ei ilmeisesti pitäis olla.. MUUURR vielä sille lääkärille...

Onneksi viikonlopun helteet vähän paransivat viime viikon mielialaa ja vieläkin jatkuva lämpö ja auringonpaiste auttaa jaksamaan työstressin ja ärsytyslääkäreiden keskellä.

Tässä vielä viime viikolta 29+4 mahakuva (mahassa ei ole raskausarpia, suonet vaan näyttää kuvassa paistavan läpi) Nauru

 

1274209143_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

30+3