Hyi, kun oli iljettävä työmatka tänään aamusta!!Huuto Minä kuka en ole alkuraskaudesta kärsinyt juuri mistään pahoinvoinnista, en meinannut tänä aamuna selvitä kunnialla koko työmatkaa. Kuljen töihin julkisilla, ja aamuruuhkissa ei ole toivoakaan että istumaan pääsisi, niin tänään ensin meinasi tulla oksu minkä jälkeen meinasi lähteä taju. Matka oli lyhyt mutta nämä pahimmat pari minuuttiset tuntuivat kyllä hurjille. Ensin suunnittelin, että on varmasti pakko nousta väärällä pysäkillä ulos, että pääsen oksentamaan, mutta ennen kuin ehdin siinä asiassa toimimaan, pimeni silmissä. Siinä sitten kyykky istunnassa sain itseni jotenkin tokenemaan, ja selvittyä töihin saakka. Töissä ei sitten taas ole ollut mitään ongelmia. Miehen mielestä voisin jo pyytää kanssamatkustajia vapauttamaan minulle vanhus/inva/raskaus paikkoja, mutta hieman noloa on mennä pyytämään penkkiä kun ei ole ees mahaa. Noh, toivotaan että tämä oli vain tämän aamun tilapäinen häiriö.

Muuten raskausrintamalla menee mainiosti. Maha on joka toinen aamu 'iso' ja toisena aamuna sitä ei ole juurikaan.. Aamu-ilta erot kyllä ymmärrän mutta on hassua että eri aamuina voi myös olla eri kokonen maha.Hymy Sen olen kyllä huomannut, että pikkuhiljaa pitäisi oppia että on parempi syödä usein ja vähän, kuin kerralla yli-ähkytys. Lauantai ilta jäi vähän lyhyeksi kun vetäsin ähkyt iltapalalla, ja jouduin vetäytymään nukkumaan ihan vain kipeän mahan ja tukalan olon takia. Syömistä pitäisi siis harjoitella.

Viikonloppuna kävin katsomassa kaverini n.4vko vanhaa tyttöä. Aivan ihana pieni nyytti!!! Jotenkin tuntuu että itsellä olisi kaverin vauvaa nytkin ikävä ja olisi ihana mennä kylään uudelleen..(160km välissä vähän vähentää kyläilyä). Kaverin tyttö tuli maailmaan 5-6vko etuajassa, joten se oli vieläkin pienempi kuin keskiverto vastasyntynyt, joten se oli todellakin pieni. Pieni paniikki kyllä yritti iskeä takavasemmalta että miten ihmeessä minä osaan loppu kesästä hoitaa omaa, samanlaista nyyttiä (en meinannut saada pikkunyytille edes tuttia suuhun!!). Haluan kuitenkin toistaiseksi elää siinä uskossa, että mamma-vauva-oppi-geenit käynnistyvät viimeistään synnytyksen yhteydessä.

Sain kaverilta myös muutamat mammafarkut, eli kyläily oli siinäkin mielessä tosi kiva. Aina on kiva jos saa apuja muilta niin ei kaikkea tarvitse itse ostaa. Nämä mammafarkut ovat vielä juuri nyt sopivaa kokoa, eli ei tarvitse enää kulkea housut auki..Nauru

Viime perjantaina kerroin lähemmille työkavereille raskaudesta. Kaikille uutiseni oli todellakin uutinen. Yksi työkaveri kyllä sanoi että oli aavistellut jotain mutta ei hänelläkään ollut mitään konkreettista syytä epäillä mitään. Kaikki ottivat uutiset ilolla vastaan, mikä oli todella kiva. Työyhteisömme on aika iso joten odotan että huhu tavoittaa loput tai maha alkaa näkymään, jolloin muillekkin asia selviää. Minulle riitti että sain lähimmille kertoa.

Asuntoasia myös selvisi viime viikolla. Torstaina, 21.1, käytiin pankissa hoitamassa paperiasia ja kaupat. Eli nyt ollaan asunnon omistajia!!Klink Klink (raha) Jee! Muutama viikko pitäisi odottaa, että asunto tyhjenee ja sitten päästään tekemään pintaremontia ja muuttamaan. Ihanaa että vaavi pääsee sitten suoraan omaan kotiin, ja muutto/remontti touhut ovat nyt varmasti miljoona kertaa helpompia kuin myöhemmin pienen lapsen kanssa.

Se kyllä nyt vähän harmittaa, kun neuvola käyntejä on niin harvoin. Eli minullahan oli eka neuvola rv5, ja kakkosneuvola tulee olemaan joskus n.rv20. Olisi kiva välillä käydä kuuntelemassa sydänäänet(joita en vielä kertaakaan ole kuullut, ainoastaan nähnyt) tai muuta että tietäisi kaiken olevan hyvin. Nyt etenen vain omalla päätöksellä, että kaikki on hyvin! Innolla kyllä odotan jos maaliskuun 5.pvä jolloin on kakkosultra!! Ollaan päätetty miehen kanssa pitkällisten pohdintojen jälkeen että selvitetään sukupuoli, jos se vain on mahdollista. Sitä ei vielä olla päätetty että tuleeko tiedosta julkista. Uskon vaan että en malta olla kertomatta, mutta katsotaan..Silmänisku

14+2