Nyt niitä kauan odotettuja potkuja on alkanut tuntumaan!! Tai siis vauvan kantajan on tässä vaiheessa tajunnut että maha olot saattavat johtuan juniorin liikkeistä.Nauru Isojakin tömähdyksiä on tuntunut jo muutamat päivät, mutta en ole uskonut että vauva voisi saada niin vahvan tunteen aikaiseksi. Välillä mahassa on myös pienen pientä möyrimistä havaittavissa.

Tänä iltana kun istuin sohvalla niin selkeästi tuli potku keskelle mahaa navan alapuolella, ja se ei oikeen voinut olla enää muuta kun vauvan potku. Aloin miehelle pohtimaan mikä se olisi voinut olla ja hän sai minut vakuuttuneeksi että POTKU se oli!Hymy

Eli hymyssä suin voi valmistautua remppavkoloppuun nro.2.

17+6