Nyt on uusi vuosi vaihtunut ja palattu takaisin arkeen. Minulla tosin jatkuu vielä loma loppiaiseen saakka, mutta mies on töissä ja minäkin saan olla ihan kotona että ei tartte reissuilla enää.

Olimme tosiaan uuden vuoden vaihteen miehen suvun luona pyörimässä. Sielä otettiin ilolla vastaan tuleva vauva! Miehen vanhemmille tämä tuleva tapaus on jo kolmas lapsenlapsi joten mitään suurempaa hysteriaa uutisemme ei aiheuttanut, mutta selkeesti oli mieluinen uutinen. Miehen sisko oli ehkä kaikista eniten innoissaa, hänestä tuntui että tämä raskaus on omien raskauksiensa jälkeen hänelle tärkein. Vaikka asumme kaukana ja hänellä läheisiä kavereita ollut raskaana, mutta kuulema oman veljen raskaus on läheinen asia.

Sain miehen siskolta muutamat äippähousut ja yhen imetyspaidan jo matkaan. Varsinkin toiset housut ovat niin isot että tuskin voin käyttää niitä kuin ihan loppuraskaudesta mutta ajattelimme että helpointa ottaa ne samantien mukaan kun ei tiedä koska seuraavaksi on aikaa/kuntoa reissata 600kilometriä. Tulevat serkkupojat (5v ja 3v) olivat sitä mieltä että mulla on mahassa tyttövauva, mutta lupasivat leikkiä tulevan serkun kanssa oli se sitten tyttö tai poika.. Ihania ovat!!

Sukulaisen lisäksi kerroimme uutisen muutamille kavereillekkin. Muuten varmaan ei vielä oltaisi asiaa heille kerrottu, mutta kun asuvat niin kaukana ja harvoin nähdään niin ajateltiin että mukavampi on kertoa näin kasvokkain.

Olo on edelleen ollut todella hyvä. Mitään oireita ei juuri ole ollut. Väsy ja turvotus vaivaa iltaisin mutta niiden kanssa on helppo elää. Tänään oli ensimmäisen kerran vähän ikävämpi olo. Nousin päivällä vauhdikkaasti ylös sohvalta ja kohtua/mahaa vihlaisi todella vahvasti. Istuin samantien takaisin ja kuulostelin oloa. Siitä sitten lähdin uudelleen hitaammin liikkeelle ja yhtä isoja vihlaisuja ei ole sen jälkeen tullut. Välillä tuntuu jotain kohdussa/jossain tuolla alhaalla, mutta ei mitään kipeää.Toivottavasti vihlaisu ei tarkoita mitään, jos on vaan kasvukipuja tai muuta sellaista!!

Huomenna on suuri päivä!!! Aamusta on niskapoimu-ultra!! Aijemmin olen odottanut tulevaa ultraa vain suurella innolla mutta tänään iltapäivällä intoon liittyi myös pieni jännitys. En edes tarkalleen tiedä mitä ultrassa jännitän, mutta jännitystä on silti. Mutta päällimmäisenä on edelleen suuri innostus siitä että pääsemme katsomaan miltä vatsassa näyttää ja onko sielä kasvettu kovasti! Jos vaikka sydän äänet saataisiin kuunnella kun varhaisultrassa ne vain nähtiin. Mieskin on lähdössä ultraan mukaan. Hänellä hiukan vaikea päästä pois töistä ultran takia, mutta hänellekkin on suuri asia päästä näkemään taas vauvamme että jotenkin järjestää itsensä paikalle.

Hui nyt on menossa jo 12.rv!! Tämä viikko loppuun niin ensimmäinen kolmannes on takanapäin. Hurja edes ajatella asiaa. Odotan jo kovasti että maha alkaisi kasvaa ja näyttämään vauvamahalta mutta samalla kesän lähestyminen jännittää. Heinäkuu tuo suurta muutosta ja vastuuta tullessaan..

11+1